Vetikko Travel

original

Vetikko Travel

”Hyvät työkalut tarvitaan, sillä suuri matkustajamäärä vaatii kustannustehokkaan matkatoimistojärjestelmän. Olemme aikoinaan kokeilleet muitakin järjestelmiä, mutta ne eivät taipuneet tarpeisiimme. Nyt teemme työtä Comgaten Winres-järjestelmällä, jota on myös räätälöity tarpeisiimme.“

Tarkkaan rajattu liikeidea on pienen toimijan mahdollisuus tämän päivän matkakaupassa. näin on päättänyt edetä myös Vetikko Travel ja yrittäjä Paula Vetikko. Yritys on erikoistunut varsin kapeaan matkustuksen segmenttiin. Mutta se on sitten syytä ja myös mahdollista tuntea ja hallita todella läpikotaisin. Tarjotun palvelun on oltava sellaista, että asiakas saa siitä vastinetta rahalleen ja odottamaansa lisäarvoa.

Vetikko Travelin toimiala ja liikeidea ovat urheilumatkat. Maratonjuoksu, pitkät pyöräilyt ja myös talven pitkät hiihdot on suunnattu henkilöille, jotka itse asiassa harrastavat näitä asioita. Tässä toiminnassa yhdistyvät kansainvälinen osaaminen ja kontaktit sekä toisaalta yksilöllinen, henkilökohtainen palvelu.

Me käsittelemme matkustajatietojen ja taloushallinnon tietojen lisäksi urheilutapahtumiin liittyviä erikoistietoja aina T-paidan koosta parhaaseen juoksuaikaan ja passin numeroon. Intres-järjestelmän olemme juuri pystyttäneet nettivarauksia varten. Comgate huolehtii myös pienestä mikroyrityksestä ja Comgaten väen kanssa on mutkatonta tulla juttuun. Suomalaisena yrittäjänä niin käytännön kuin henkinen merkityksensä on silläkin, että Comgate on suomalainen, sanoo Paula Vetikko.